Uskallatko viedä huomion sisäänpäin?
Uskoin aikaisemmin, että tulisin onnelliseksi siitä, että minulla olisi työpaikka, perhe, ura, unelmien asunto, kesämökki…kaikki pelit ja vehkeet…tiedäthän. Uskoin, että onnellisuuden ja tyytyväisyyden avain löytyisi suorittamisesta ja erilaisten tavoitteiden saavuttamisesta. Uusi haaste, uusi harrastus, uusi projekti. Olin koko ajan menossa, arjen tahtia määritti lasten koulu, työ ja perheen harrastukset.
Innostuin jatkuvasti jostain uudesta jutusta, harrastuksesta tai projektista, enkä saanut vietyä mitään loppuun, koska olin jo seuraavassa kiinni. Loputon tekemisen kierre ja alitajunnasta kumpuava etsiminen epämääräisen tyhjyyden täyttämiseksi.
En ollut koskaan kunnolla pysähtynyt katsomaan itseäni ja kyseenalaistamaan miksi toimin niin kuin toimin. Mikä se juttu oli, joka puuttui, jota etsin? Miksi koin oloni oudon tyhjäksi, vaikka minulla oli kaikkea enemmän kuin tarpeeksi?
Kun sitten vein huomioni sisäänpäin meditaatioharjoitusten avulla, oivalsin jotain perustavanlaatuista. Ymmärsin, että kaiken tämän jatkuvan etsimisen ja suorittamisen alle kätkeytyi kaipuu olla yhteydessä itseeni. Ymmärsin, että kaikki tyytymättömyys, johon hain helpotusta olikin oman mieleni tuotosta. Tyytymättömyys asui ajatusmalleissa ja juurtuneissa käsityksissä, joiden varaan olin rakentanut koko kokemusmaailmani. Kun lähdin purkamaan näitä ajatusmalleja ja käsityksiä, ymmärsin että se mitä olin aina etsinyt olikin jo minussa itsessäni.
Tyytyväisyyden ja onnellisuuden avaimet olivatkin koko ajan minussa itsessäni, tässä ja nyt. Olin aikaisemmin etsinyt suorastaan uupumiseen asti täyttymystä ulkoisista asioista ja pitänyt kynsin ja hampain kiinni ”Sitten kun- onnellisuuden illuusiostani”.
Haastan sinut nyt lempeästi pysähtymään ja kääntämään katseen sisälle. Katso kaiken mielen kohinan ja surinan taakse, löydätkö sieltä pilkahduksen tai välähdyksen mielen luonnollisesta tyyneydestä? Voisiko sieltä löytyä vakaa ja muuttumaton olotila? Olotila, joka ei takerru mihinkään tai josta ei puutu mitään. Olotila, joka palautuu kerta toisensa jälkeen tyytyväiseksi olemisen tilaksi.
Terkuin, Helena