Tiedätkö tunteen kun hypit asiasta toiseen?
Innostut uudesta harrastuksesta ja sitten vähän ajan kuluttua into lopahtaa. Hankit vaatteita ja kenkiä, sisustat, koska kaipaat jotain piristystä ja hetken kuluttua olo on kuitenkin tyhjä. Matkustat ja käyt ehkä retriiteillä ”lepäämässä”. Ja kun palaat arki pääsee kuitenkin heti ihon alle.
Kenties sinkoilet kuin pingispallo? Huomio on koko ajan seuraavassa asiassa, etkä pääse rauhoittumaan tähän hetkeen…Silleen oikeasti rauhoittumaan, syvästi.
Kaikki on tavallaan hyvin, mutta jotain puuttuu. Se tyhjyys ja tyytymättömyys kaivertaa sisälläsi, jota kaikin tavoin yrität paikata, jota et oikein edes uskalla kohdata?
Tämä on suora ote omasta elämästäni 8-9 vuotta sitten, about vuonna 2014, kun elin keskellä pikkulapsiarkea, ruuhkavuosia ja haastavaa työtä. Loppuun palaneena.
Halusin helpotusta ja vähemmän elämisen tuskaa. Mutta miten?
Löysin sattumalta opettajan, jonka tyyli puhutteli minua. Hän puhui mielestä ja mielen harjoittamisesta. Hän puhui tyytymättömyyden juurisyystä. Tunteiden, uskomusten ja alitajunnan vyyhdistä, jonka olemme rakentaneet oman minä-kokemuksemme varaan.
Ja että voimme vapauttaa itsemme tästä minä- harhasta, tyytymättömyyden juurisyystä niin, että mielemme rakenteeseen saadaan pysyvä muutos. Sellainen muutos, jonka avulla pääsemme askeleen lähemmäs omaa, aitoa, autenttista itseämme. Sitä osaa meissä jokaisessa, joka on elämänmyönteinen, rakkaudellinen, tasapainoinen ja ennen kaikkea tyytyväinen.
Pyysin opettajalta heräämisohjausta. Ohjauksen aikana huomasin, että pääsin käsiksi johonkin joka oli ollut tuttua lapsuudessani. Näin pilkahduksia ja koin hetkiä, jolloin tuntui älyttömän hyvältä. Ohjauksen kolmantena päivänä näin minä-harhani läpi. Pystyin vihdoin hengittämään vapaasti, ahdistava kokovartalolaastari oli poissa. Se tuntui ihmeelliseltä, olo tuntui niin tyydyttävältä, etten voinut olla jatkamatta harjoittamista, varasin seuraavan meditaatiokurssin ja aloitin säännöllisen mielen harjoittamisen.
Olin ollut syvän kaivon pohjalla pitkään ilman todellista suuntaa ja olin hyvin uupunut. Nyt kaivoon oli ilmestynyt tikkaat ja olin astunut ensimmäiselle askelmalle kohti onnellista elämää.
Fast forward muutama vuosi. Mieleni on muuttunut koko ajan hiljaisemmaksi ja reaktiivisuus ja äkkipikaisuus laantunut laantumistaan. Kommentaattori minussa on nyt paljon kiltimpi ja tyytyväisempi.
Päätin että haluan opettaa näitä menetelmiä muillekin, opiskelin mindfulness- opettajaksi, jotta voisin kertoa muillekin tästä mahdollisuudesta kokea jotain niin itsestään selvää ja luonnollista onnellisuutta, joka on suoraan nenämme edessä. Tai oikeastaan suoraan sisällämme.
Etsimme aina vastauksia kaikkeen itsemme ulkopuolelta. Kuinka usein olet kääntänyt katseen pään sisälle, istunut hiljaa silmät kiinni ja oikeasti tunnustellut mielelläsi mitä sieltä sisältäsi löytyy?
Terkuin, Helena